synti Yhteiskunnallista kitinää

Holhousyhteiskunta vol. 2012

Kukkahattujen johtama vallankumous "liian liberaaliksi" muuttuvaa yhteiskuntaa vastaan on nousemassa vuodenvaihteessa uudelle korokkeelle. Valtion holhoukselle on monia uusia pykäliä -ruoan, alkoholin, palveluiden verojen noustessa samalla. Kukkahattu-agenda jyllää sananvapauden, yksilönvapauden sekä kirjesalaisuuden läpi. Vahvan valtion koura pieksää ja rankaisee.

Tosin tekopyhyys on samaa luokkaa kuin Pohjois-Korean kansanitkuissa konsanaan - luonnollisesti osa on aivopesultaan aivan rikki johtajan kuollessa, mutta osa itkee, koska muuten ammutaan. Suomessa astuu uusi tupakkalaki voimaan 01.01.2012. Uuden lain myötä tupakkatuotteita ei saa olla näkyvillä enää kaupoissa, edes kuvina. Pointtina arvuutellaan nuorison tupakoinnin vähentämistä koko kansan savuttomuuteen. Jalo ajatus valtiolta, joskin tyhmää tehdä lakeja lakien rikkomista varten... Nuoriso ei saa tupakkaa käsiinsä, jos kukaan ei sitä heille anna (kaikenlainen antaminen/heittäminen on jo laitonta) eikä aikuisia tulisi kontrolloida kuin vilkasta lapsilaumaa. Naurettava lakihan tuo on, mutta harmittomimmasta päästä. Näin kaupassa harmaan laatikon numeroineen ja säälin kassatyöntekijöitä; jonoja tulee olemaan. Lastensuojeluliiton kukkahatut väläyttelivät jo alkoholinkin piilotusta - mikä ainakin toistaiseksi jäänee vain haihatteluksi (TS 29.12.11)

Koska kukkahattu-agenda on tekopyhä, myös sähkötupakoiden verkkomyynti kielletään vuoden vaihteessa. Sähkötupakka kukkahattujen mielestä muistuttaa liikaa oikeaa tupakkaa, vaikka ainoastaan putkilomainen muoto on kenties sama. Erään tuttavani kanssa vertailimme hänen sähkötupakkaansa ja totesimme sen muistuttavan enemmän pientä taskulamppua tai laser-pointteria. Samainen tuttavani poltti ennen askin punaista päivässä, nyt parin kuukauden ajan pelkkä sähkötupakka on riittänyt. Kukkahatun tulisi juhlia, mutta koska kukkahattu on tyhmä ja tekopyhä, se haluaa kieltää sähkötupakan. Lue  hyvä blogaus aiheesta "Sähkötupakka Suomessa - kielletään 1.1.2012 alkaen?". Itse uskon valtion suurimman syyn kiellolle olevan se, ettei sähkötupakan kautta voi hallita ihmisiä. Sitä voi polttaa missä vaan eikä siitä voi kiskoa veroja tupakan malliin, sekös valtiota harmittaa.

Valtiollinen posti Itella on myös kukkahattujen vallassa. Tai valtio koventaa valvontayhteiskunta-aatettaan. En tiedä. Posti ottaa oikeuden tutkia paketteja aseiden varalta ja lähettää asetta muistuttavan paketin takaisin lähettäjälle (TS 28.12.11). Koska paketteja tuskin pakataan sarjakuvamaisesti aseen muotoon, läpivalaisu lienee oikea termi. Olen käyttänyt aiemminkin termiä "lose-lose" ja käytän sitä taas. Termillä tarkoitetaan tilannetta, joka on huono - katsoi sitä miltä kannalta vain. Joko kukkahattu luulee, että aseiden salakuljetus tapahtuu postin kautta tai valtio käyttää taas turvallisuuden eufemismia valvontayhteiskunnan kasvattamiseen.

Olisi eri asia, jos olisin nähnyt yhdenkin uutisen, mikä olisi todistanut, että aseita kulkee postin kautta. Nythän siellä kulkee peliohjaimet tai softaus-aseet, mitkä tuskin turvallisuusriskiä nostavat. Jos minä haluaisin ostaa laittoman aseen, tilaisinko sen postilla? Luonnollisesti en tiedä, mistä laittomia aseita edes hankitaan, mutta olettaisin ettei kukaan  postilla niitä välitä - siinähän lukee mahdollista poliisijuttua varten jo saajan yhteystiedot. Suomessa on vielä olemassa kirjesalaisuus -niminen laki, joka rikkoontuu tässä, koska jokainen paketti on "aiheellinen epäilylle". Tuttavani Samuli Pahalahti kirjoitti aiheesta kattavammin, suosittelen: "Kukkahattunatsit tuhoavat kirjesalaisuuden".

Hartwall "ryssi" mainoskampanjansa käyttäessään kyseistä verbiä. Mainonnan eettinen neuvosto - missä kukkahattu-liike selkeästi vaikuttaa - antoi huomautuksen hyvän maun vastaisuudesta. "Ryssiä" verbi saattaa halventaa venäläisiä (TS 28.12.11). Tuskin venäläiset - tavallisesta kansasta puhumattakaan - näkivät lauseessa "Uudistimme maun, mutta ryssimme tavutuksen" mitään halventavaa. Ryssiä -sanalle ei löydy etymologista selitystä, joten se saattaa juontua "ryssä"-sanasta. Sana on kuitenkin ottanut niin varman paikan puhekielessä, ettei siihen kiinnitetä enää huomiota nykyisessä aikuisväestössä tai nuorison taholta. Tarkempi selitys asialle löytyy: "Miksi noottia ryssiä-mainokselle?"   Hartwallin kampanjat ovat yleensäkin nuorekkaita ja hauskoja "Ihan vatun hyvä lonkero" -tyyliin, johon kyseinen "Grei-ppi" -mainos luontevasti istuu.

Uuteen vuoteen liittyen, Henri Heikkinen kertoi blogissaan, miten alaikäinen voi laillisesti "ampua raketteja" uutena vuotena "Ilotulitusta alaikäisenä - Laillisesti!" Aseenkantoluvan haltija saa luovuttaa aseen omassa valvonnassaan esimerkiksi lapselleen. "Aseliikkeet myyvät haulikkoa varten erivärisiä signaalipatruunoita. Noin euron-pari kappaleelta maksavat patruunat ampuvat 60-80 metrin korkeuteen aukeavan ”tähden”, joka luo mukavaa tunnelmaa yötaivaalle. Kun pysytte riittävän etäällä asutuksesta, voi haulikolla huoleti paukutella ilotulitteita taivaalla.", toteaa Heikkinen blogissaan. Näin se on lain mukaan, kukkahatut.

Kieltolait eivät ikinä toimi. "Minä en halua, eikä kukaan muukaan saa" ja "Minua ärsyttää, se on kiellettävä" ovat kukkahattu-ideologian keskeiset kohdat. Itse liberaalina näen punaista moisista ja pidänkin kukkahattuja suurimpina kiusankappaleina yhteiskunnassa. Se, että valtio lähtee mukaan kukkahattujen leikkiin, korostaa entisestään sitä, että valtion valta on liian suuri. Oikeusjärjestyksen tulisi suojata yksilöä muiden mielivallalta ja turvata omistus- tai hallintaoikeus sekä sopimukset, mutta nyt se vahtaa myyntitiskejä ja sädetikkuja. Kansallinen legitimiteetti kuihtuu lopullisesti pois, kun säädetään lakeja, mitä kukaan ei edes jaksa noudattaa (tai tiedä rikkovansa). Helppohan se on teoriassa ajatella, että millainen laki; sellainen yhteiskunta, mutta empiirinen todellisuus todistaa millainen yksilö; sellainen yhteiskunta.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän tuomasheikkila kuva

On osa vihervasemmistolaisuutta ajatella että se on kansalle parhaaksi jos heidät vapautetaan ajattelemisen ankeudesta...Suomessa säädellään jo hienovaraisesti mitä ihminen saa syödä ja juoda ja suunnitellaan jo lakeja sille mitä mieltä ihminen saa olla asioista ja mitä ihmisen tulisi tuntea.

Itse haluaisin suomeen enemmän libertaaria asennetta vaihtoehtona sille että yksinkertaisesti mentäisiin vanhoilliskonservatismista neoliberalismiin...siinä siirrytään vain äärilaidalta toiselle.

Käyttäjän ryyti kuva

Valtio holhoaa suomalaisia aina kieliopintoja myöten.

Ihmettelen myös,että pakkoruotsia kannattavia ei pidetä arvokonservatiiveina. Esim. Pekka Haavisto,Eva Biaudet...

Käyttäjän timohartiiii12 kuva

Ihan totta, säädetään lakeja joita ei noudata ketään. Mutta kukkis voi nukkua yönsä rauhassa koska luulee, että joku noudattaa heidän kaikista hulluimpia älynväläyksiä.

Luulossa on hyvä elää.

Tai kieltoyhteiskunta.
Holhoaminen ilman kieltoja tekee holhousyhteiskunnasta paljon mukavamman.

Käyttäjän synti kuva

Kieltoyhteiskunta on hyvä sana :D Todella, holhous on suuntaa antavaa, mutta jos valtio pakottaa sut väkivalloin tottelemaan, alkaa se olemaan jo sananmukainen kieltoyhteiskunta! .. Tosin holhousyhteiskunta-termiä käytin siksi, että näitä ollaan puuhaamassa (eikä kukaan oikeen vahdi, noudatetaanko jotain vai ei)

Käyttäjän Jouni kuva

Kansan holhoaminen on omien ideoiden pakkosyöttöä, kun on päässyt kiinni vallankahvaan näitä edistämään.
Guzenina haluaisi viinapulloihin pääkallonkuvat, ja varmaankin tulee ne saamaan. Demokratialla ja nykypolitiikalla on enää kovin vähän tekemistä keskenään.

Käyttäjän horgh kuva

Erittäin hyvä kirjoitus yhteiskunnan suunnasta. Holhoamisen jatkuva lisääntyminen on jollain tavalla saatava kuriin. Vapaus on suurempi arvo kuin holhoamisella saavutettavavat (kuvitellut) edut. Nyt on tupakka saatu pois näkyvistä, viina on seuraavana vuorossa "mielikuvamainontaa" ollaan kieltämässä. Tuosta postin tapauksesta ihmettelen ettei suurempaa kohua ole noussut. Tässähän loukataan kirjesalaisuutta, jonka merkityksen luulisi olevan selvä koko kansalle.

Meiltä kielletään kaikki, viedään yksityisyyskin, toimikaa hyvät ihmiset ennen kuin se on kokonaan liian myöhäistä.

Käyttäjän synti kuva

Joo, tuosta uusimmasta alkoholipolitiikan päähänpistosta ajattelinkin kirjoittaa seuraavaksi, hirveesti vaivaa ja turhaa holhousta

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja